3.12.2013

Hämeenlinnan goodie bagin purkua



Lupasin Hämeenlinnan blogimiittipostauksessa esitellä seuraavaksi miitistä saadun goodie bagin sisältöä, joten tässä sitä nyt tulee. :D Osaa tuotteista olen käyttänyt paljonkin ja kerronkin tuotteiden esittelyn yhteydessä niistä käyttökokemuksia. Osaa en ole vielä testannut ja esittelen nämä tuotteet vain lyhyesti. Minun oli aluksi tarkoitus tehdä tästä vain yksi postaus, mutta sitten postauksesta näytti tulevan tosi pitkä joten päätin jakaa tämän kahteen osaan. 

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, illan loppupuolella meitä tuli tervehtimään sellainen kiva mies mukavan kokoisen hiustuotteita täynnä olevan laatikon kera. :D Kyseessä oleva hiusalan ammattilainen oli Warehousin edustaja (Warehouse maahantuo esim. Tigiä) ja hän valitsi valikoimaistaan jokaiselle sopivia tuotteita kotiin testattavaksi. :)


Tigi Bed Head Masterpiece* kiiltoa antavan hiuslakan, voin sanoa olleen ihan jokapäiväisessä käytössä sen saatuani (ehkä ihan jotain muutamaa hassua päivää lukuunottamatta). Lakka antaa hyvän pidon taipuisille ja helposti pörröttyville ohuille hiuksilleni, mutta se ei ole kuitenkaan liian raskas ja hienojakoinen suihke ei koveta ja "liimaa" hiuksia paikoilleen, niin kuin jotkut voimakastapitoa antavat hiuslakat.  Tuoksu on myös kivan makeahko, mutta raikas. Olen siis aika myyty tälle ja suosittelen lämpimästi myös ohuen hiuslaadun omaaville. :) 


Tigi Bed Head Rockaholic Dirty Secret* -kuivashampoo on myös ollut hyvin miellyttävä uusi tuttavuus. Käytän aika paljon kuivashamppoita ja hiuspuutereita, tähän ohueeseen ja rasvoittuvaan tukkaani, ja täytyy myöntää että Dirty Secret tuntuu näistä kokeilemistani laadukkaimmalta. Suihke on hyvin hienojakoista, eikä siitä jää helposti näkyviin sellaista vaaleaa kerrosta tummiin hiuksiin, kuten muista myös hyväksi totemistani tuotteista. Dirty Secret on kylläkin tosiaan enemmänkin shampoo, eikä niinkään rakennetta antava muotoilutuote, mutta kyllä tälläkin saa vähän sitä kaivattua paksuutta hiuksiin. :) Tigillä on kuulemma ollut tämän tuotteen julkaisun alkuaikoina jonkilaisia vuotamisongelmia, eli näissä jäi ilmeisesti tuo suutinosa jotenkin huonosti käytön jälkeen ja tuote vuoti loppuun itsestään tai jotain tälläistä. Ongelma on nyt korjattu ja minullakaan ei ole tämän kanssa mitään valittamista. Kannattaa kuitenkin aina muistaa ravistaa kaikkia kuivashampoita ja puuteireita ennen käyttöä, jottei suutin tukkeudu ja näin olen tehnytkin. :)


Tigi Bed Head Superstar* tuuheuttava föönausneste on myös ollut nyt melkein päivittäisessä käytössä. Kaadaan nestettä ensin käsiin ja hieron ja siitä sitten levitän hiuksiin keskittyen hiusten juuriin enemmän kuin latvoihin. Tuote on mielestäni ihan ok. Se ei tuo tuuheutta niin paljon kun toivoisin, mutta toisaalta en föönaakkaan hiuksia ammattimaisesti osio kerrallaan pyöröharjan kanssa, vaan vain kuivaan hiukset pääalaspäin föönillä. :D Luulen että tuote toimii paremmin tuolla ed. kuvatulla tavalla. Käytän kuitenkin tätä melkein joka pesun jälkeen, koska siitä ei jää mitään tahmeaa tai likaisen tuntuista "kerrostumaa" hiuksiin, niin kuin joistain tuuheuttavista tuotteista ja se helpottaa mielestäni hiusten kuivaamista ja kyllä se sitä tuuheuttakin vähän antaa. Tuotteen tuoksu on aika sellainen makean purkkainen ja jotenkin "kuminen tai muovinen" tai ainakin jostain syystä minulle tulee vain mieleen joku kumipurkka tai jotain. :D Tuoksu ei siis oikein nappaa, mutta ei ole luotaantyöntäväkään ja se ei haihtuu onneksi nopeasti hiuksiin levityksen jälkeen pois.


Kysyin saisinko miehellekin yhden tuotteen testavaksi ja ilokseni (tai sen iloksi oikeastaan) vein kotiin Bed Head B for Men Pure Texture Molding Paste -muotoilutuotteen. Tämä mustan tyylikkääseen tuubiin pakattu "voidemainen vaha" on ollut kovassa käytössä meidän taloudessa miitin jälkeen. Miehen kommetti oli aluksi perus miesvastaus "on se hyvä", mutta pyysin sitten vähän yksityskohtaisempia käyttökokemuksia. Tuotetta on kuulemma miellyttävä käyttää ja se antaa erittäin pysyvän tuen kampaukselle. Ei jätä sellaista "liimaisen" tai märän näköistä lopputulosta ja tämän olen minäkin itseasiassa huomannut. Tuolla miehellä kun on tapana laittaa hiukset heti suihkun jälkeen märkänä ja jotkin geelit joita hän käytti aikaisemmin eivät jättäneet kovin imartelevaa tulosta tällä tavalla käytettynä, heh. :D Mutta tämä tuote ei olekaan geeli eikä vaha. Tuoteselostuksessa sitä kuvaillaan "voiteesta pasteksi muuttuvaksi tuotteeksi" ja sitä on tarkoituskin käyttää pyyhekuivattuihin kosteisiin hiuksiin. Juuri sopiva hänelle siis. :) Tuote myös tuoksuu hyvältä, raikkaalta ja tuoksu ei ole liian vahva, vaan sopivan mieto.

On pakko vielä laittaa tämä suoralainaus yhdestä miehen kommentista: "Joskus kun mä nukun, niin mulla on samanlainen fleda herätessä!" :D


Miitin goodie bagin kautta pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan myös Leighton Denny -merkin tuotteisiin. Kun kaivoin pienen sinivihreän kynsilakkapullon kassista esiin, ensimmäinen ajatukseni oli että "mikä ihmeen Depend tää oikein on?" haha. :D Mutta kyseessä olikin hieman hintavamman tuotemerkin mini/näytekoko. Normaalikokoiset Leighton Denny -kynsilakat tulevat siis hiukan hienomman näköisessä paketissa. :) Tässä on Leighton Denny sävyssä Jailbird ja lakkaa on tikulla 2 kerrosta. Yksikin olisi saattanut riittää ja saattaakin olla, että tämä metallinen sävy sopii myös leimaukseen. Täytyypä kokeilla. :)

Leighton Denny on ihan uusi tulokas Suomen markkinoilla, jota maahantuo Carpelan Cosmetics. Tällä hetkellä showstopper.fi myy pois essie-valikoimaansa ja tilalle tulevat Leighton Denny -lakat ja tuotteet, joiden valikoimaa lisätään vähitellen. Kannattaa siis käydä tsekkaamassa myös jäljellä olevien essie-tuotteiden tarjoukset. :)


Leighton Denny Best Defence -käsivoide (hand & nail creme) on nimensä mukaisesti ihan parasta!!! Tämä pieni testiputeli kulki mukavasti penaalissa mukana ja lisäilinkin sitä antaumuksella tunneilla, heh. Ihanaa pientä ylellisyyttä puuduttaviin koulupäiviin. ♥ Tuote tuntuu täyteläiseltä ja miellyttävältä levittää. Mielestäni se kosteuttaa ja hoitaa käsien ihoa hyvin ja imeytyy tosi nopeasti. Tuoksu on mieto hieman sitruksinen. 

Tuotekuvauksessa kerrotaan voiteen sisältävän myös UV-suojan, mutta ei mainita kerrointa. Ehkä sitä olisikin vähän vaikea määrittää, kun se riippuu paljon siitä kuinka paksukerros tuotetta levitetään. No vähän epämääräistä, mutta silti ihan mahtavaa! En tiedä olenko vain outo, mutta olen kyllä ihan syvästi ihmetellyt sitä, miksi siis MIKSI käsivoiteissa ei ole koskaan suojakerrointa?! Kädethän ovat melkein yhtä paljon alttiina auringonsäteille, kuin kasvot (no ei ehkä nyt ihan talvella) ja sitähän sanotaankin, että "käsistä näkee oikean iän" vai miten se meni? :D Niin ja käsiä pestään useammin ja vaikka olisitkin kesällä levittänyt niihin jonkin suojakertoimen, sitä pitäisi lisätä pesun jälkeen ja kätevintähän se olisi käsivoiteen muodossa. Ehkä tämä on vain tälläsen kynsifriikin ajatuskulkua sitten, en tiedä. :D

Tätä on pakko kyllä saada lisää, mutta mistä? Showstopperilla ei näytä olevan sitä vielä tällä hetkellä valikoimassa. :( Amazonista bongasin tämän hintaan 9£ 50ml. Aika kivan näköinen tuo täysikokoinen puteli myöskin muuten. Täytyy pistää muistiin. :)


Elfin Super Glossy -huulikiilto odottaa vielä pakkauksessa valoisampia aikoja. Tässäkin on nimittäin suojakerroin ja vieläkä SPF 15! Mielestäni huulituotteissa on vielä tärkeämpää olla suojakerroin, vaikka ymmärrän kyllä että sitä ei välttämättä esim. huulipuniin ole niin käytännöllistä lisätä. Tälläiset tuotteet ovat kuitenkin kyllä ihan parasta kesällä, kun ei tarvitse laittaa ensin alle sitä huulivoidetta jossa on suojakerroin, jonka jälkeen vasta itse huulimeikki sen päälle tai toisin päin. En siis tiedä yhtään onko tämä tuote muuten mistään kotoisin, mutta tuosta suojakertoimesta ainakin plussaa. ^_^ Kertokaa ihmeessä, jos jollain teistä on kokemusta näistä? Elffiähän on alkanut yleistyvämmissä määrin näkyä esim. apteekeissa myynnissä ja hintaa näillä tuotteilla ei ole nimeksikään. Tämänkin huulikiillon saa ainakin Showstopperilta hintaan 2,90€.


Värikkäät Tweezermanin FileMate -viilat odottavat myös vielä paketissa vuoroaan. En yleensä käytä kuin vain lasiviiloja kynsieni viilamiseen ja en ole vielä ihan päättänyt, että pidänkö nämä itselläni vai laitanko ne vaikka teille lukijoille arvontaan mukaan? :) Tykkään kyllä tuosta kätevästä kotelosta ja uskon että Tweeremanin viilat ovat laadukkaita ja hellävaraisia kynsille, kunhan muistaa viilata kynttä vain yhteen suuntaan. Niin ja kuten tuosta edeltä voi varmaan arvata, niin pientä jouluarvontaa on siis myös tulossa, joten pysykää siis linjoilla! ;)


*Affiliate-linkit merkitty tähdellä.

4 kommenttia:

  1. Toi käsivoide ON ihan mahtava! Se imeytyy niin nopeasti että voin käyttää sitä myös töissä :). Ja mmmm tuoksu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin!!!? Siis ihan pakko saada täyskokoinen puteli tota. :D ...Mulla on enää pienet rippeet jäljellä, joita on yrittäny säästellä, haha :D

      Poista
  2. siis mistä noita tollasi tuotelaatikoita saa :o ? oon aiavn pihalla tästä xd jos siis viitit selittää (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öm, en ole nyt ihan varma mistä laatikosta puhutaan? Tuosta postauksen ensimmäisestä kuvastako? jos sitä tarkoitit, niin en siis ole saanut tuollaista laatikkoa, vaan tuo oli meidän kauneusbloggaajien Hämeenlinnan miitin yhdellä vieraalla mukana, josta hän sitten valitsi ja jakoi muutaman tuotteen jokaiselle miittissä olleelle. Tämä postaus on siis jatkoa edelliselle postaukselleni tapahtumasta, jonka voit käydä lukemassa täältä: http://shiny-nailart.blogspot.fi/2013/11/hameenlinnan-blogimiitti.html

      Kaikki tässä esitellyt tuotteet ovat siis tuon tapahtuman sponsereilta saatuja. Toivottavasti tämä nyt selvensi asiaa...

      Poista

Kommentinne ovat tervetulleita, joten älkää ujostelko! :)

You can also leave your comment in English! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...